maanantai 11. maaliskuuta 2013

Onnistunut valmennus

Seuran kouluvalmennukset jatkuivat menneenä torstaina. Olin järjestänyt itselleni oikeastaan melkein koko päiväksi melkoisen minuuttiaikataulun, mutta ihanien ihmisten avustuksella ja tarkalla suunnittelulla ehdin joka paikkaan ilman että oikeastaan kiirettä ehti stressata.

Meitä oli tällä kertaa neljä ratsukkoa mukana, ja välillä tuli vähän fiilis että joutuu enemmän väistelemään muita kun pääsee oikeasti tekemään asioita. Hupi kuitenkin toimi erinomaisen hyvin, ja päästiin tekemään ihan riittävä määrä toistoja joka tehtävässä.

Aloitettiin työt tekemällä pitkät sivut vasta-avoa käyntisiirtymisillä höystettynä, ja kulmien läpi taivutettiin jopa liioitellun voimakkaasti sisälle. Vasta-avossa oli alkuun vaikeaa säilyttää riittävä eteenpäinpyrkimys (seinä jarrutti vähän liikaakin), mutta taivutusaste oli ihan asiallinen molempiin suuntiin. Kulmissa joutui pari kertaa muistuttamaan isommin, että sisäpohkeen läpi ei ihan oikeasti kaaduta, mutta viesti meni nopeasti perille. Hupi pyrki taas vähän turhan kiireiseksi eikä tehnyt askeleita kunnolla. Korjattiin tätä kokoamalla ravia ensin vähän liioitellusti niin että takaosa tulee varmasti kunnolla alle, ja sitten siitä päästämällä liikettä taas takaisin isommaksi. Ravia piti koota vielä useampi pykälä lisää siitä minkä kuvittelin olevan Hupin maksimi, mutta niin vaan onnistui. Ja ero oli ihan selvä, kokoamisissa ja niiden jälkeen tuntuma keveni huimasti.

Laukassa tehtiin isoja voltteja aloittaen käynnissä, laukannosto voltilla, toinen voltti laukassa ja kolmannella voltilla laukasta takaisin käyntiin siirtyminen. Erinomainen tehtävä ajatellen meillä juuri nyt työn alla olevia laukka-käynti-siirtymisiä. Laukassa Hupi tarjoaa mielellään pientä tai vähän isompaakin ylitempoa (vauhti korjaa virheet), ja myös tässä piti koota hevosta jokaisen voltin aikana vähintään kerran niin paljon kuin mahdollista - ei siis niin paljon kuin kuvittelee hevosen pystyvän vaan mihin se ihan oikeasti pystyy. Paljon rohkeammin täytyy näköjään uskaltaa taas vaatia, ei hevonenkaan lähde omia mukavuusrajojaan rikkomaan ellei siltä oikeasti vaadi sitä. Kokoamiskykyä tuolta joka tapauksessa tuntuu löytyvän pari pykälää enemmän kuin mitä kuvittelin. Siirtymiset itse sitten olivat luokkaa "ihan kiva". Nostoissa ei ole ongelmia ollutkaan, käyntiin siirtymiset meni vähän vahvoiksi, kun kokoamisten jälkeen varmaan vähän jo takaosa hapotti. Yrityksestä täytyy silti antaa hevoselle täysi kymppi.

Lopussa tultiin vielä pituushalkaisijaa, ensin vaan suoraan, sitten pysähdysten kanssa, ja lopuksi taas suoraan. Alku- ja lopputervehdyksistä en ole tainnut alle kutosta ottaa kuin kerran tai pari, suoruus ja täsmällisyys tervehdyksissä ovat ehdottomasti meidän vahvoja puolia. Yksi linja vähän kiemurrettiin kun otin kääntäessä liikaa taakse ja en ehtinyt korjata tempoa takaisin (hitaassa tempossa oli liikaa aikaa kiemurtaa), ja samalla vielä yritettiin päädystä kulmamörön takia taakse-poistu-kuviota, muuten oli suoria ja täsmällisiä suorituksia. Pysähdyksissä piti kertoa onko suora ja tasan. Kuvittelin pari kertaa takaosan aavistuksen sivulle, mutta ongelma olikin ristikkäinen etujalka joka oli kavionmitan edessä. Plussan puolella selvästi siis, tunnen yllättävänkin pienet asiat selkään, ja toisaalta tunnistin kyllä sitten sen täysin suorankin version.

Viimeisenä pitkälle sivulle muutama keskiravi - Hanna on selvästi ottanut nämä nyt joka kerralla ohjelmaan, mikä on meidän kannalta erittäin hyvä asia. Edelleen pysyn keskiraviharjoituksissa liian helposti mukavuusrajojeni sisäpuolella ja annan epävarmuuteni vuoksi hevoselle anteeksi asioita joita ei enää tarvitsisi. Kolmesta yrityksestä ekan kämmäsin itse, tuuppasin menemään ja jäin matkustamaan. Pienimuotoisen palautteen siivittämänä skarppasin kaksi seuraavaa yritystä ja jatkoin ratsastamista senkin jälkeen kun istuminen ei enää tuntunut helpolta, ja maltoin tehdä vielä kulmankin huolella. Toinen yritys kelpasi jo "mutta tuu vielä kerran niin nähdään ettei ollut vaan hyvää tuuria". Kolmas oli vielä toista tasapainoisempi, joten saatiin lupa loppuverkata.

Lauantaina kävin tekemässä omatoimisen kankitreenin (kännykkälaatuista videota tulossa pieni pätkä), ja tänään ohjelmassa on taas Hannan valmennus, tällä kertaa kangilla. Olen vielä vähän kahden vaiheilla starttaanko sunnuntaina kangella vai nivelellä, tämän päivän perusteella pitäisi tehdä päätös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti