Rentoutta etsimässä

Kun hevonen on perusluonteeltaankin jo hyvin energinen ja nopeasti reagoiva, niin voi vain kuvitella mitä se on silloin kun ensimmäiset kevätaurinkoiset päivät tekevät siihen vielä sen ylimääräisen energiapiikin. Vaikka näihin "askel-askel-hyppy"-maastolenkkeihin ja muihin vastaaviin tanssikuvioihin onkin ehtinyt jo vuosien varrella tottua niin viime viikolla aloin kuitenkin miettiä asiaa tarkemmin. Jos Hupi on lähestulkoon jokaisella ratsastuskerralla aivan yliviritetyssä mielentilassa, niin a) nauttiiko se oikeasti liikunnasta ja b) ehtiikö se ainakaan oppia mitään uutta. En uskaltanut kumpaankaan kysymykseen vastata myönteisesti, joten viikon teema oli sillä selvä. Jatkettiin töitä muuten ihan suunnitelmien mukaan, mutta joka ikisellä ratsastuskerralla teema numero yksi oli rentous.

Kävin ongelmaan kiinni omalla kentällä, joka on viime aikoina ollut aika priimakunnossa. Tein aina pitkän sivun loppuun ravissa voltin, jonka lopussa annoin hevosen ikään kuin hiipua käyntiin: voltin loppuosalla pieni puolipidäte, vähän lisää tilaa kaulalle ja mahdollisimman pienillä avuilla ja matalassa muodossa käyntiin. Muutaman toiston jälkeen Hupi hoksasi mitä haluan, ja alkoi venyttää hienosti kaulaansa pitkälle eteen ja alas jo heti siirtymisessä. Olisin ehkä toivonut vähän aktiivisempia takajalkoja ensimmäisille käyntiaskeleille, mutta jos olisin käynyt tästä huomauttamaan, niin rentous olisi ollut mennyttä. Käynti ja ravi eivät kuitenkaan ole olleet varsinaisesti niitä ongelmakohtia, vaan yleensä Hupi jännittyy nimenomaan laukassa. Jatkoin laukassa samantyylisellä kuviolla mutta voltit vaihtuivat isompiin ympyröihin, joista aina jälkimmäisellä puolikkaalla  puolipidäte ja siirtyminen mahdollisimman pieneen raviin, ja muutaman raviaskeleen jälkeen rentoon pitkään käyntiin. Parin kerran jälkeen Hupi alkoi selvästi jo itse tarjota rentoutumista ja jopa käyntiä heti ravisiirtymisen jälkeen. Lopulta tehtiin pari kertaa melkein puhdas laukka-käynti-siirtyminen kevyellä tuntumalla ja ylälinjastaan täysin rennolla hevosella, joka vieläpä malttoi kävellä siirtymisen jälkeen sen sijaan että olisi normaaliin tapaan kysellyt että koska saa taas laukata. Vau. Oliks tää näin helppoa? Totuuden nimissä täytyy sanoa kuitenkin, että niitä jännittymisiä ja vähän epämääräisempiä versioita oli kuitenkin varmasti se 90% yrityksistä, ja nuo onnistuneetkin olivat takuulla etupainoisia, mutta silti, joku pieni ajatus siitä oikeasta suunnasta kuitenkin molemmille ehkä jäi.

Seuraavana päivänä lähdin pimeyttä ja puuskittaista tuulta uhmaten maastoon kiertämään harjun kautta vajaan tunnin lenkin. Ja mitä tekee Hupi? Säpsähtää pari kertaa viereistä latua alamäkeen kiitävää hiihtäjää ja kerran puuta joka päättää takaviistossa karistaa koko lumikuormansa alas, mutta tallustelee muuten rauhallisena ja tyytyväisenä koko lenkin. Ei säiky postilaatikoita eikä potkukelkkailijaa, ei ota kierroksia laukkapätkästä, eikä tee mitään muutakaan vastaavaa mitä varmasti oletin sen tekevän.

Sama levollinen moodi oli jatkunut vuokraajan kanssa tunnilla. Sunnuntain maneesireissulla otettiin muutamat äkkilähdöt erinäisiin ilmansuuntiin (syistä joista suurin osa jäi hämärän peittoon..) mutta tälläkin kerralla sen sijaan että tuo kyttäysmoodi olisi jäänyt tavalliseen tapaansa päälle, Hupi rentoutuikin lopulta alle vartissa, ja antoi taas vaikuttaa itseensä.

Tulipahan ajateltavaa itselle. Vain rento hevonen on vastaanottavainen ja oppiva hevonen. Ei kai sillä ole merkitystä mistä jännitys on peräisin, kun fakta kuitenkin on, että jännittyneellä hevosella on pakoreaktio pinnassa eikä se silloin kykene keskittymään muuhun, ei vaikka haluaisi. Se voi kyllä toteuttaa tuttuja tehtäviä, mutta ei varmasti opi uutta. Se mielentila minkä ihminen helposti mieltää "innokkaaksi ja eteenpäinpyrkiväksi" ei ehkä ole se oikea, ja "valpas ja ympäristöään tarkkaileva" hevonen onkin jo pakoreaktionsa partaalla.

Ajattelemisen aihetta?