On the road again!

Sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan herätessä epäilemättä hieman mietitytti, että onkohan tässä mitään järkeä lähteä yhden seurakilpailustartin takia reissaamaan pari tuntia suuntaansa. Mutta kun kyyti oli tarjolla loistoseurassa, startti piti saada alle ja lähiseudulla tarjonta oli mallia HeC-KN niin Asikkalaan tiemme vei. Asikkalan seurakisoissa tarjolla oli siis HeB:0, joka on HeB-ohjelmista yksi suosikkejani koska siinä on riittävästi tekemistä koko ajan. HeA olisi ollut myös tarjolla, mutta tuo ponien yhden tähden kenttäkisaohjelma on jostain syystä sellainen mistä en tykkää sitten yhtään. Ja tällä treenillä se HeB oli ehkä ihan fiksu valinta.

Tähän mennessä pisin matka mitä Hupi on minulla ollessaan reissannut, on reilusti alle tunti kotoa Nokialle, mutta kun matkaseurana oli tuore laidunkaveri-tyttöystävä-ponitamma (johon Hupi on ihan silminnähden kiintynyt) niin matka taittui mukavasti, ja perillä kopista kurkisti kaksi tyytyväistä hörökorvaa. Niin, ja lastaukset muuten oli ehkä helpoimmat ikinä. Kotona kaveri ehti nostaa liinan ylös kun Hupi oli jo kopissa, ja kisapaikalla ei sitten edes viritetty koko liinaa, ja hevonen marssi rauhassa tyytyväisenä suoraan sisään, pienintäkään hetkeä epäröimättä.

Matkaseuralaisen luokka oli ennen omaamme, joten kisapaikalla kulutettiin aikaa taluttelemalla hevosta hiekkateitä pitkin. Ötököitä oli niin paljon, ettei edes paksunahkaisen Hupin kanssa voinut jäädä pitkäksi aikaa paikalleen. Hupi hörhötti kaikille laiduntaville hevosille, ja tanssahteli välillä narun päässä kuin mikäkin ori. Ja sitten se lopulta tajusi, että yhdellä laidunlohkolla ei ollutkaan hevosia vaan ylämaankarjaa - voi sitä tuijotuksen ja puhinan määrää kun heppareppana yritti ottaa selvää että mitä ihmettä nuo oikein ovat.

Koska Hupi oli kävellyt melko paljon ennen verkkaa, niin varasin lopulta varsinaista verryttelyaikaa noin 25 minuuttia. Aluksi etenevää ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, reilun mittainen käyntipätkä väliin, ja sitten siirtymisiä, pari lisäystä ravissa ja laukassa, pieni keskustelu kokoamisista (joo-o, täytyisi ihan oikeasti tulla myös takaisin), ja valmista tuli. Ihan kamalan hätäinen ja yli-innokashan hevonen luonnollisesti oli, ja sille en pystynyt mitään näin lyhyessä ajassa tekemään. Liioitellun isosti kokoamalla ja siitä eteen päästämällä sain tahdin aina hetkeksi rauhoitettua, mutta vaikutus oli säälittävän lyhyt, ja kohta oli ponilla samanlainen kiire taas. Päätin hyvin nopeasti että olkoot tasaisen kiireinen, ja korjataan hätäily sitten ajan kanssa kotona.

Kotitallilla on sen verran paljon hälinää ja virikkeitä, että siirtyminen rauhallisesta verkkamaneesista kisakentälle ihmisten, hevosten, polkupyörien, buffan ja äänentoiston sekaan ei vaikuttanut Hupiin oikeastaan millään tapaa, kuten ei myöskään se kun meitä edeltävä ratsukko ilmeisesti jotain säikkyessään keilasi takaviistossa kouluaitaa nurin. Rataa kiertäessä varmaan itse jännityin vähän, koska Hupi spottasi hienosti kaikki möröt ja esitti perinteiset kylkimyyrynsä tuomaripäädyssä. Jotain on mennyt kuskillekin perille, koska nyt uskalsin uskoa, että tässä tilanteessa ihan oikeasti meille paras askellaji on laukka - laukassa tuomaripäädyn läpi molemmista suunnista, ja mörköjä ei enää ollut.

Rata oli, kuten ennakoinkin, kautta linjan kiireinen, ja varmaan yhtään puolipidätettä en saanut läpi kunnolla. Keskiraveissa oli vähän ajatusta sinne päin mutta molemmat jäi kesken (jälkimmäinen siksi, että yksi mörkö sittenkin kurkisti vielä kerran), voltit veeeenyi ja muutenkin raviosuudessa oli ihan tyhmiä huolimattomuusvirheitä. Käynti oli edestä lyhyttä ja jännittynyttä (ja meinasin sen vielä ekasta kulmasta itse rikkoa), ja näkyi myös laukannostossa. Laukkaohjelma oli siistimpi ja aavistuksen rauhallisempi, vaikka laukassa näkyikin selvästi vielä takaosan jäykkyys kun sisätakanen ei haluaisi kantaa. Keskilaukat tein vähän (liiankin) käsijarru päällä, kun en ollut ollenkaan varma että tuleeko hevonen koskaan takaisin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin suht rikkeetön rata, ja kunhan tahti saadaan rauhoitettua ja sitä myötä takaosa kantamaan niin suunta on taas ihan hyvä. Kiltillä seurakisa-arvostelulla tästäkin suorituksesta irtosi 63,2%, ja lopulta kotimatkalle lähdettiin sinivalkoisen rusetin kanssa. Nyt sitten tiivistä treeniä, Vesilahden aluekisoissa ensi kuun alussa "välistartti", ja rohkeasti syyskuun lopulla aluemestaruuksiin. Hämeen alueen taso suomenhevosissa on niin kova, että menestystä sieltä on ihan turha haikailla, mutta jos saisi ehjän siistin radan eikä ihan häntäpäässä olisi, niin voisi olla tyytyväinen.

Ja niin, pienen seuran pienet kisat, mutta kaikki toimi ihan kympin arvoisesti. Jos joku harkitsee Vesikansan Ratsastajien kisoihin lähtemistä niin voin lämpimästi suositella :)

Ja lopuksi toki myös video radasta.