maanantai 17. maaliskuuta 2014

Treenisuunnitelmista (ja backup-suunnitelmista)

Aloin kirjoittaa tätä tekstiä alunperin jo ennen ähky-episodia, mutta sattuneesta syystä sitten viimeistely ja julkaisu venyi vähän pidemmälle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kirjoitin viime talvenakin tekstin suunnitelmallisesta harjoittelusta ja Hannan tämäntalvisen teoriapäivän anti innosti samaan tänäkin vuonna. Sisältöä olisi paljon enemmänkin, mutta halusin keskittyä yhteen itselle erityisen tärkeään asiaan, mikä tavallaan jo tämän bloginkin myötä tulee ilmi.

Olen ollut aina sitä ihmistyyppiä, jolla on pakottava tarve kirjoittaa kaikki ylös ja tehdä kaikesta muistiinpanoja. Olin luennoilla aina se, jolta sai täydennettyä vajaat muistiinpanot, ja jonka käsi kramppasi kalvosulkeisten jälkeen kun mitään ei voinut missata. Minulla on tallessa teinivuosien hoitohevosten hoitovihkoja, ja luonnollisesti myös Hupin joka ikinen päivä on tallennettu tarkasti päiväkirjoihin. Välillä tekstiä kertyy parikin sivua yhdeltä päivältä (kisat, kesäkauden valmennukset), välillä on vain rivi tai kaksi, ja välillä lukee vain VP (vapaapäivä). Yleisesti ottaen pyrin kuitenkin kirjaamaan ylös mitä tehtiin, millä intensiteetillä ja miten kauan, miltä hevonen tuntui, ja jos oli jotain erityistä mainitsemisen arvoista. Viime viikkoina Hupin syömiset, juomiset ja ruumiinlämpö on kirjattu melkoisen huolellisesti ylös. Jokaisen päiväkirjan takakannen sisäpuolelle taas on kirjattu kengitykset, madotukset, rokotukset, hieronnat ja muut vastaavat asiat, että ne löytyvät tallilla(kin) tarvittaessa helposti ja nopeasti.

Pari viimeisintä täyttynyttä päiväkirjaa. Kovakantinen kierresidottu kirja on ihan paras tallikäytössä. 
Kestää kolhuja, toimii kirjoitusalustana ja kierteeseen saa kynän talteen, 

Merkintöjä muutaman vuoden takaa. Vertailun vuoksi blogipostaus samoista kisoista.  

Hyvin äkkiä kävi selväksi, että tallireissun aikana on ihan mahdotonta tallentaa vihkoon esimerkiksi koko valmennustunnin antia, ja siinä kohdin mukaan tuli blogi. Aluksi kirjoitin tätä vain itselleni, "suljettujen ovien takana", ja edelleenkin tämä on ensisijaisesti tarkoitettu itselleni muistiinpanovälineeksi ja analysointipaikaksi. Toki olen iloinen, jos joku jaksaa lukea tekstejä, ja vielä iloisempi jos joku kokee joskus hyötyvänsä niiden sisällöstä. Näiden kahden tärkeimmän tallennuspaikan lisäksi erilaisia treenisuunnitelmia ja yhteenvetoja on ollut kirjattuna kalenteriini milloin milläkin tavalla. Viikkonäkymän vieressä voi olla Hupin viikon ohjelma (tarkkuudella ma: kevyt maasto, ti: jumppa/läpirats, ke: valmennus jne), ja kalenteiden vuosisuunnitelmaan on yleensä kirjattu jotain ihan muuta kuin työasioita. Yhteenvetona siis: jos joku kysyisi mitä Hupin päivään kuului vaikkapa 25.4.2010, minulta menisi noin pari minuuttia löytää tämä.

Kalenterin vuosinäkymä, missä lyhyesti koodattuna treenin tyyppi, intensiteetti, kesto, ja fiilis.

Kaiken kaikkiaan Hupin asiat on siis kirjattu ylös hyvinkin kattavasti. Ja kuitenkin välillä oli sellainen fiilis että asiat on hukassa, kirjoitettu vääriin paikkoihin ja niin edelleen. Päiväkirja on luonnollisesti aina tallilla, eikä siitä voi kotona tarkistaa mitään. Blogia kirjoitan täysin muistini varassa, kirjoitustahti vaihtelee ja harvemmin kirjaan tänne mitään perus-maastoköpöttelyitä ylös. Työkalenteriin kirjaaminen taas unohtuu monesti, ja muutenkin se on sisällöltään melko ylimalkainen.

Toinen huono puoli näissä on myös se, että ylös tulee laitettua lähinnä se "mitä tuli tehtyä" -osuus. Suuret (ja pienemmät) suunnitelmat ovat lähinnä omassa päässäni, elävät välillä voimakkaastikin muiden menojen mukaan, ja jäävät kyllä myös hävettävän usein kokonaan tekemättä. Kuinka usein itse mietit tallille ajaessasi että "mitäs sitä tänään oikein tekisikään" tai jopa vähän ahdistut tallireissusta "kun en mä oikein tiedä mitä tekisin, pitäis sitä ja pitäis tätä mut ei huvittais"? Itselläni ainakin pätee ratsastukseen hyvin vanha kunnon "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" -ajatus. Jos kiipeän Hupin selkään selkeän suunnitelman kanssa, treeni onnistuu yleensä selvästi paremmin kuin ilman tavoitetta tai suunnitelmaa. Ja ettei ala kuulostaa liian stressaavalta niin se suunnitelma voi aivan hyvin olla mallia "käyn tekemässä rennon maastokävelyn" tai "nollaan omat ajatukseni hevosen selässä". Pääasia on se, että on joku tavoite. Muuten käy helposti niin, että joko yrittää tehdä sata asiaa samalla kertaa ja turhautuu kun mikään ei onnistu, tai sitten potee ihan turhaan huonoa omaatuntoa siitä kun taaskaan ei saanut mitään järkevää aikaiseksi, vaikka maastolenkin tuloksena oli rentoutunut ratsastaja ja tyytyväinen hevonen. Tavoitteiden asettaminen toimii siis molempiin suuntiin, se sekä potkii sopivasti eteenpäin että antaa mahdollisuuden olla armollinen itselleen.

Ja kun kerran ostos-teeveessäkin kaikkien ongelmien jälkeen esitellään Se Täydellinen Ratkaisu tähän kaikkeen, niin esittelenpä nyt sitten tässäkin, jos nyt en Sitä Yhtä Ja Oikeaa, niin ainakin yhden ihan potentiaalisen vaihtoehdon. Hanna esitteli tuolla teoriapäivässä kaksi erilaista päiväkirjaa, toinen oli suunniteltu ihan tosissaan kilpaileville (kansallisen tason) ratsastajille, ja toinen sitten seura-/aluetasolla kisaaville tai ihan ilman kisaamista harrastaville. Näissä on se kuuluisa Joku Muu ajatellut ja pureskellut valmiiksi sen, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon ja kirjata ylös, niin suunnitelmia tehdessä kuin treenien jälkeenkin.

Harrasteratsastajan päiväkirja.

Kuukausinäkymä. Teoriapäivä-merkintä paljastaa tosin, että täytin tämän jälkikäteen enkä suunnitelmana ;)

Kansiossa on alussa paljon hyvää tekstiä ja teoriaa treenaamisesta, kilpailemisesta, aikataulujen ja treeniohjelmien suunnittelusta ja erittäin käytännönläheisellä tasolla. Osa asioista oli samoja, mitä ollaan käyty läpi jo noissa teoriapäivissä, kuten esimerkiksi vuosisuunnitelman rakentaminen ja työ-koti-ratsastus-kolmion realistinen suunnittelu.

Jokaiselle kuukaudelle löytyy yllä kuvassa näkyvä yhden sivun suunnitelma - joka on sitten tarkoitus täyttää etukäteen viikko-pari kerrallaan, eikä jälkikäteen toteutuneen mukaan kuten yllä olevassa kuvassa ;) Jokaiselle päivälle on oma sivunsa mihin on helppo "ruksi ruutuun" -tyylillä kirjata tärkeimmät asiat ja lisäksi sitten tilaa tekstille ja piirroksille.

Lisäksi tuossa on mukana vielä ikään kuin lomakkeiden muotoon tehtyjä kisaraportteja, ja ihan hurjan tärkeänä kohtana eri valmentajien väliseen keskusteluun ja kommunikaatioon suunniteltu pohja. Vaikkei näitä lomakkeita orjallisesti käyttäisikään, niin niistä löytyy hyvin asioita mitä kannattaa ottaa huomioon kun käy useamman eri valmentajan tunneilla.

Ja kaikkien näiden kehujen jälkeen tunnustan heti, että viimeisten kolmen viikon aikana en ole täyttänyt tuohon kansioon sanaakaan. Vaikka kansio selvästi ohjaa myös hevosen terveydentilan päivittäiseen seuraamiseen ja asioiden ylös kirjaamiseen, niin tämä on kuitenkin ensisijaisesti treenipäiväkirja, eikä sairaskertomus. Lauantaina kiipesin kuitenkin taas parin viikon paussin jälkeen Hupin selkään (miten sen silmät loistivatkaan kun se näki satulan!), joten jonkunlainen "paluu arkeen" -suunnitelma olisi varmaan syytä tehdä? Ja mieluiten etukäteen.

--

Jos joku innostuu tästä niin että harkitsee oman tilaamista, niin Hannan nettisivujen kautta löytyy vähän vielä lisää infoa ja tilauslomake :)

6 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu toinen muistiinpanija! :D Etsiskelin tuon tyylistä valmisratkaisua pari vuotta sitten, mutta en löytänyt ja olen käyttänyt kovakantisia kierrekalentereita joissa on viikkonäkymä yhdellä aukeamalla. Kisaraportit olen kirjannut sen "koe/arvosana" osastolle (nämä kalenterit on vissiin tarkoitettu opiskelijoille. ;) ) ja muutenkin hieman soveltaen. Mutta tuo esittelemäsi kansio kuulostaa kyllä todella hyvältä! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista viikko-per-aukeama-kalenteria joskus myös katselin mutta totesin kyllä sitten hyvin nopeasti että ei riitä minun tarinoilleni tuo tila :D

      Poista
  2. Himoitsen tuota kalenteria, mutta koko saisi olla hippasen kompaktimpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän turhan iso ja kömpelö tuo A4 kyllä on.

      Poista
  3. Sinut on muutes haastettu blogissani: http://luokki-ja-satula.blogspot.fi/2014/03/haaste.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo tuohon haasteeseen reilu vuosi sitten ehtinyt vastata, toki eri kysymyksillä mutta kuitenkin: http://gidran.blogspot.fi/2013/01/yksitoista.html

      Poista