lauantai 16. elokuuta 2014

Oppia ikä kaikki

Tai jos edes osan oppisi tämän iän aikana. On paljon asioita, joiden vaikutusta ei huomaa ennen kuin joku muuttuu tai menee pieleen. Muutama havainto viime viikoilta:

Vesi. Jos normaalisti paljon juova hevonen juo helteistä kisapäivää ennen erityisen huonosti, se näkyy. Jos tämä sama hevonen ei suostu juomaan kisapaikalla, se näkyy vielä varmemmin. Mutta miksi kotona melassivettä mielellään juova hevonen ei koskekaan siihen kisapaikalla kuin korkeintaan kotiin lähtiessä kopissa vähän maistaa? Vastaus on kuolaimet. Viimeinen viikko ollaan opeteltu kotona juomaan limppari suitset päässä ja kuolaimet suussa. Tositesti on luvassa ensi viikon seurakisoissa.

Hyönteiskarkote. Oikeastaan koko talliporukalla ollaan vähän ihmetelty miten tänä kesänä kaikki hevoset on olleet tavallista herkempiä ötököille, vaikkei ainakaan täällä suunnalla ole ollut edes mikään kovin paha ötökkävuosi. Miksi paksunahkainen putteruuna on yhtäkkiä ihan syöty ja hankaa naamastaan karvat pois? Vastaus on Coopersect. Aiempina vuosina ollaan ostettu kimpassa Coopersect-pullo, mutta tänä vuonna jotenkin vaan unohtui. Aiempina vuosina on mietityttänyt, että onkohan tästä nyt oikeasti mitään hyötyä, tänä vuonna on käynyt harvinaisen selväksi, että ihan varmasti on.

Karva. Hupi ei ole tänä vuonna missään kohtaa tehnyt sitä normaalia oikeasti kiiltävää kesäkarvaansa, vaan on ollut vähän "kapisen" näköinen koko ajan. Keväällä pistin asian (jälkikäteen) suolistossa olleen hiekan piikkiin, mutta keväällä kontrollikuva osoitti suolen tyhjentyneen hiekasta, mutta miksi sitten karva oli edelleen huono ja kovin vaaleakin normaaliin kesäkarvaan verrattuna. Vastaus löytyi sinkki-kupari-purkista. Kuukauden syöttämisen jälkeen karva on tummunut silmin nähden (lähemmäs sitä oikeaa väriä) ja kiiltää aivan eri tavalla kuin aiemmin. Joskin talvipakkaset hyvin ennakoiva putte on alkanut jo perinteisesti elokuun kunniaksi vaihtaa karvaansa paksumpaan versioon...

Pohjat. Kuivan kesän vuoksi kotikentän pohja on ollut melko kova. Kävin keskiviikkona naapuritallin uusitulla maneesinpohjalla valmennuksessa (raportti videoineen seuraa lähipäivinä), ja maksoin illalla kuukausikortin. Elokuussa, siis keskellä kesää. Kuun puolivälissä. Ero liikkeessä oli kuin yöllä ja päivällä. Eilen kävin uudelleen maneesilla, ja töpöliikkeinen pikkuputte suorastaan lensi. Fiilis oli samalla "Vau!" ja "Anteeksi!". Onko jäykkyys ja pikkusievä liike omalla kentällä ollutkin vain reklamaatio huonosta treenialustasta? Aika näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti